Kokemukset ja arvostelut
228 tuotearvostelua, sivu 1 / 10
Todella hyvä tv/oled näyttö
Vaihdoin tähän malliin toisesta tv:stä ja enpä oikeastaan voisi tyytyväisempi olla.
-Kaikki kuvaan liittyvä on hyvin pitkälti erinomaista enkä ole havainnut mitään kuvaan liittyviä häiritseviä tekijöitä
- Säätöjä on paljon, jos niitä haluaa tehdä mutta ei toki ole pakko
- Valikot toimivat sukkelasti, mikä ei ole itsestäänselvyys
- Käyttämäni Bluetooth-kuulokkeet toimivat täysin ongelmitta näytön sisäisen lähettimen kanssa
- Näytön design on hieno, jos se on tärkeää
Jnejne. Oikeastaan ainoa miinus minulle on se, ettei tv tunnista ulkoista kovalevyäni (joka kyllä toimii tietokoneella) ollenkaan, vaikka jopa uudelleenformatoin sen LG:n suosimaan mbr-formaattin (ntfs) mutta muistitikku onneksi toimii.
Seppo45–54vLG oled TV
TV on täyttänyt odotukset
sekä toiveet, mitä televisiolta odotettiin.
Eli TV on hyvä.
Marja55–64vLG C3 42"
Ensimmäinen OLED-telkkarini, ja olen vaikuttunut. 42" on sopivan kokoinen omalle työpöydälleni, yhtään isompi ei tarvitse olla. Käytän telkkaria enimmäkseen monitorina, jossa C3 toimii hyvin. Kuva on kirkas, terävä ja tarkka. Telkkari täytyy erikseen laittaa päälle kauko-ohjaimesta, se ei tunnista automaattisesti tietokoneen signaalia, mutta tämä on pieni vaiva. Burn-in on mahdollisuus, mutta käytän telkkaria varoen, en pidä staattista kuvaa päällä kauaa. Pelikäytössä telkkari on upea, input lag on minimaalinen ja telkkari 120 Hz virkistystaajuudesta huolimatta tuntuu nopeammalta käytössä kuin 120 fps, kuva päivittyy nopeaan eikä kuvassa ole ghostaamista eikä muitakaan ongelmia. OLED teknologia tuntuu selvältä päivitykseltä LCD:hen verraten. Suosittelen C3:a yleiseen tv-käyttöön sekä tietokoneen/konsolin kaveriksi.
Miksa200035–44v- Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:LG OLED C3 77" 4K OLED evo TV
Hyvä TV
Hyvä hinta/ laatusuhde, e mitään moitittavaa. Musta on musta ja värit hyvät.
Kim65 tai yli Homma hoituu!
14v vanhan töllön vaihtaminen uuteen oli aikamoinen loikka kuvan, äänen ja ominaisuuksien suhteen. Aluksi kyllä vähän sormi suussa uusien ominaisuuksien suhteen, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa kun rauhassa tutkii.
Uutuutta- Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:LG OLED C3 77" 4K OLED evo TV
Uusi telkkari tuli hankittua
Mielestäni käyttöjärjestelmä oli tässä uudessa telkkarissa mennyt huonompaan suuntaan. Hallittavuus oli mielestäni heikentynyt. Laite itsessään on aivan huippu hyvä. Tekoälyä en tarvitse mihinkään säätöihin!
kte65 tai yli - Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:LG OLED C3 77" 4K OLED evo TV
Faulty TV
Was excited to get the new TV but it came as a faulty piece. Screen was flickering when turned on and had issues with power supply as well. Used to randomly turn on and off. Returned and still awaiting for the replacement product.
Nit35–44v - Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:LG OLED C3 77" 4K OLED evo TV
Lg Oled 77'
On hyvä. Magic Remote on vahvuus verrattuna kilpailijoihin. Muutenkin käyttöjärjestelmä omaa luokkaansa. Laadukas tuote
Kiuas35–44v Kuvaputkitelevisioita ei ole enää saatavilla
Ikävikseni jouduin toteamaan, että 20 vuotta käytössä olleen kuvaputki-TV:n kuva alkoi muuttua vaaleanpunaiseksi. Uusien näköradioiden teknisen termistön opettelun jälkeen näyttötekniikaksi valikoitui OLED. Sopivan mallin löydyttyä, auto tielle ja kaupan kautta kotiin. Uuden television käyttöönotossa ei ollut hankaluuksia, kun se toimii samaan tapaan kuin tietokone. Teknisessä monipuolisuudessaan ja mediatarjonnassa tapahtui oletettua isompi askel ylös. Uusi TV tulee syrjäyttämään tietokoneen käyttöä huomattavasti. Kuvanlaatu on yleisesti selvästi parempi kuin kuvaputkitelkkarissa. Tuntuu oudolta katsoa kuvaa, jossa voi erottaa yksittäiset hiukset. Tosin asialla on kääntöpuoli. Yliterävöitetyllä ja ylikontrastisella materiaalilla ihmisten ihon virheet hyppäävät silmille. En välittäisi nähdä luomia ja tulehtuneita finnejä näin tarkasti. Yleisesti ottaen kuvanlaatu on hieno. Laitteen kompastuskivi on äänenlaatu. Kaksi alas suunnattua pahvikartiota saa aikaan lähinnä melua. Ajattelin aluksi, että kyllähän niistä puheohjelmia kuuntelee, mutta jo puheella SONY SRS-X9:n äänenlaatu on niin paljon parempi, että ulkopuolinen kaiutin tulee laitettua aina päälle. Kaukosäätimeen olen erittäin tyytyväinen muuten, mutta eri toiminnolle saisi olla enemmän nappeja, niin yleisimpiä toimintoja ei tarvitsisi aina kaivella valikoista. Magic remote-kaukosäädin on hienosti toimiva kokonaisuus. Pienen opettelun jälkeen sitä käyttää mielellään. Vanhoilla kouluarvosanoilla antaisin seuraavat pisteet: Kuva 9, Ääni 5, Käytettävyys + kaukosäädin 9. Jos olisin tiennyt mitä uusi TV tarjoaa, olisin varmaan vaihtanut TV:n jo aikaisemmin. Mutta eipä elämäni ole juuri köyhtynytkään 60 kilon lasijärkälettä katsottaessa.
Kuvaputken kuoltua45–54vLoisto TV pelaamiseen/viihteen katsomiseen
Nopea ja terävä kuva 1ms vasteajalla ja 120hz@4k on pelaajan unelma. Iso suositus pelaajan näkökulmasta.
Temep25–34vMahtava kuvanlaatu
LG C3 Evo 42" oli sopivasti tarjouksessa ja tuli sellainen hankittua korvaamaan entinen LG 65" LED-televisio.
Kokoero entiseen oli tietysti huima, mutta samalla mahdollisti asennuksen monitorivarteen, C3 kun painaa alle 10kg. Nykyinen käyttötarkoitus (pelaaminen) myös puolsi pienempää ruutua., tykkään istua nenä kiinni ruudussa. Puhtaasti leffakäyttöön isompi ruutu olisi tietty näyttävämpi.
Kuvanlaatu on mielestäni uskomattoman hyvä. Upeat värit ja myös 1080p -materiaali skaalataan 4K-tarkuuteen.
Pelaajalle en keksi parempaa televisiota, kattavat liitännät ja kaikki featuret löytyy, etenkin VRR on itselle osoittautunut isoksi jutuksi.
Uusin webOS toimii ripeästi, vaikka onkin ehkä hieman tylsemmän näköinen vanhoihin versioihin verrattuna.
Kaukosäädin on hieman basic, näppäimistä puuttuu taustavalaistus ja myös erillisiä play-/pause näppäimiä toivoisin.
Kaiuttimien ääni on surkea, mutta niinhän näissä kai aina. Kuuntelen AV-vahvistimen ja 2.1. -kaiuttimien kautta kaiken, niin eipä haittaa.
Todellinen laatutuote! Ensimmäinen OLED-televisioni, paluuta entiseen ei ole.
No joo, jos tähän jotain toivoisi, niin Ambilight tai vastaava olisi kiva lisä..
Sami45–54vLG OLEDC3 42
Highly recommend for game project development to check high quality graphics resolution and so on.
Maria35–44vHintansa väärti
Ihan hyvä TV tarjoushinnalla. Täyteen hintaan en ostaisi. Valikot vähän sekavia. Kuva on muuten hyvä, mutta värit eivät ole aina luonnollisen näköiset, vaikka säätää.
NaimaAslakki- Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:LG OLED C3 65" 4K OLED evo TV
Hyvä hankinta
18 vuotta vanha LG 50''plasma tuli tiensä päähän joten oli vaikeaa tehdä valinta mitä seuraavaksi. Erinomaisen asiakaspalvelun ja osaamisen tähden Verkkokaupasta löytyi laite joka todella täyttää toiveet - niin ulkomuodon kuin kuvanlaadunkin osalta. Sisäänrakennetut ominiasuudet lisäävät käyttömukavuutta, toki niitä pitää vielä kovin uudessa laitteessa vähän opiskella lisää.
Uusi vakioasiakas55–64v Excellent family TV
[Tämä arvostelu kerättiin osana kampanjaa.] This LG TV fills all the needs me and my family have when enjoying our favorite programmes. The menus are easy to navigate, even for our 6 year old son. After a couple of adjustments, the picture is of excellent quality when watching Netflix and other platforms. Finally, this TV serves well when playing on PS4. A great buy!
Zebolli11Arvostelu kirjoitettu sivustolla lg.comKaikki kohdillaan
[Tämä arvostelu kerättiin osana kampanjaa.] Kuvanlaatu erittäin hyvä. Audio myös kohdillaan ja pikku boost soundbarista finaaliin loput. Käyttöönotto helppoa ja navigointi valikoissa intuitiivista.
Jamo1234Arvostelu kirjoitettu sivustolla lg.comLG OLED C3 55" 4K OLED evo TV Hinta 1499.00€.
Kuva ja ääni tosi hyvät. Kauko-ohjaimessa hieman toivomisen varaa
AhtiW65 tai yliSelkeä kuva ja hyvät lisäkanavat
Jos sitä ei ota huomioon, että laitteesta puuttui kaikki muut osat paitsi näyttö ja alateline, niin tuote itsessään oli hyvä ostos. Sen sijaan tuo rumba puuttuvien osien noudossa ja erityisesti yhteydenotto ilman fyysistä sisäänmenoa kauppaan oli 2/5. Mitäänhän ei käytännössä tapahtunut puhelimeen vastaamista lukuun ottamatta. Sitten kun meni kauppaan, niin puuttuvat osat sai mukaan parissa kymmenessä minuutissa.
Mutta näyttönä ja televisiona tuo oli erinomainen. Ostanen vastaisuudessakin OLED-näyttöllisen TV:n. Kaikilla suurilla TV-brändeillä on omat ilmaiskanavansa, tässä erityisesti ilmainen Al-Jazeera oli hyvä bonus. Kaiuttimet TV:ssä ovat paremmat kuin mitä olen lukenut. En muista minne saakka äänenvoimakkuus menee, mutta jo taso seitsemän on riittävä. Jatkui pitkälle yli neljänkymmenen.
Käyttömukavuudessa surkein osuus on se, ettei normaali TV mene saman tien päälle vaan se pitää valita valikosta. Ellei sitä sitten saa jostain asetuksista muutettua. Vielä ei ole tullut vastaan. Eli vähän kömpelöä, jos ensimmäinen vaihtoehtosi sattuu yleensä olemaan TV. Näyttökäytössä parempi.
Ensimmäinen OLED45–54vHuippukuva, värit ja äänet!
[Tämä arvostelu kerättiin osana kampanjaa.] Olen ollut todella tyytyväinen Gigantista 22.2.2024 ostamaani LG 65" C3 4K OLED evo TV (2023), jossa on aivan huippuhyvät värit, kuvanlaatu ja äänet. Suosittelen! Toimii hienosti myös PS5-pelaamisessa. TV on ohut ja näyttävä, ja toimii kuin unelma.
Karita1975Arvostelu kirjoitettu sivustolla lg.comTosi hyvä telkku urheilun katsomiseen
[Tämä arvostelu kerättiin osana kampanjaa.] Loistava televisio. Todella terävä kuva.
Esim. jääkiekossa on helppo seurata pelaajia ja kiekko eikä liike huku valkoiseen jäätaustaan. Mies erittäin tyytyväinen! Lähetystä voi katsoa läheltäkin ja myös sivuta onnistuu hyvin. Valituksen aiheitta emme ole todenneet.
EläkelläisetArvostelu kirjoitettu sivustolla lg.comOlen tyytyväinen
[Tämä arvostelu kerättiin osana kampanjaa.] LG C3 55" toimii erinomaisesti siihen tarkoitukseen mihin se ostettiin, eli televisiona. Television käyttöliittymä on melko nopea.
Kuvanlaatu on hyvä ja OLED-televisiona myös värit ovat kirkkaat, mm. musta on musta.
"Maaginen" kaukosäädin siirtää toisinaan kursorin hämmentävästi pois esim. pause-napista, mutta tämä on enintään satunnaista.
Äänenlaatu on tyypillistä TV-laatua, ihan ok.
Useat "älykkäät" ominaisuudet tuntuvat joko turhilta tai toimimattomilta, kuten tekoälyn äänen ja kuvan optimointi ja älykkään kodin ohjauskeskus.
Eri asetuksia on melko vaikea paikantaa ja selata.
Aloitusnäyttöä hallitsevat mainokset (jotka voi onneksi piilottaa), eikä niistä ole hyötyä. Tämä voi johtua lokalisoinnista, mutta siitä huolimatta se ärsyttää poiston jälkeenkin.
Käyttöönotto ei ollut aivan helppoa eikä nopeaa.
Summa summarum, vaikka älyominaisuudet lurhauttavat olen televisioon tyytyväinen.
OnneliArvostelu kirjoitettu sivustolla lg.comMeille paras
[Tämä arvostelu kerättiin osana kampanjaa.] Ostin laitteen . kuukausi sitten ja olen ollut tyytyväinen.Kuvan laatu, ääni sekä käytettävyys tosi hyviä. Kirkkaus myös päivällä riittää.
joukoArvostelu kirjoitettu sivustolla lg.comLaadukas
Hyvä kuvanlaatu ja kaikki tarvittavat ominaisuudet airplaystä lähtien. Läppärinkin ruutu peilautui windowsista vaivattomasti lisämonitoriksi.
TMT45–54v- Tämä arvostelu on kirjoitettu vastaavasta tuotteesta:LG OLED C3 77" 4K OLED evo TV
Musta on mustaa
Kuvanlaatu on erinomainen ja LG:n käyttöliittymä todella käyttäjäystävällinen. Kaukosäädin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan laadukas tuote. Jos mietit onko tv liian suuri niin oma katseluetäisyys on 2,3 metriä ja näytön kokoon tottui todella nopeasti edellisen 55" jälkeen. Eli koko on tuollekin katseluetäysyydelle oikein passeli.
Pelipoika35–44v